Vuonna 1979 valmistuneeseen taloomme Haukiputaalla tehtiin heinäkuussa lämpöverkko- ja käyttövesiremontti. Betonin alla olevat putket olivat äännelleet oudosti jo edellisenä kesänä. Kauan suunniteltu remontti toteutui, kun Kotisi LVI:n edustaja tuli sopivasti ovelle. Uudet valkoiset vesiputket on nyt asennettu siististi pintavetoina.

Putkiremontti valmistui aikataulussa

Sovimme yhdessä remontille viikon, joka sopisi meille parhaiten, ja sen jälkeen, kun asentajat ryhtyivät hommiin, työt kestivät täsmälleen sovitusti viisi päivää. Valmista tuli perjantaina, ja niin me pääsimme lähtemään huolettomin mielin seuraavaksi viikoksi lomareissulle Kreikkaan.

Siisti ja huolellinen lopputulos

Seurasin asentajien työskentelyä läheltä, ja kyllä pojat tekivätkin siistiä jälkeä. He myös siivosivat aina päivän päätteeksi. Uusien vesiputkien pintavedoissa mikään ei pistä silmään, vaan esimerkiksi peitelevyt on kiinnitetty huolella paikoilleen katonrajaan. Pintavedoissa on sekin hyvä puoli, että putkiston kuntoa on jatkossa helpompi seurata ja hallita.

Ahkerat ja reippaat asentajat

Minulla ei ole Kotisi LVI:n toteuttamasta remontista mitään negatiivista sanottavaa. Vaikka asentajat olivat nuoria, kaikki tekivät rivakasti töitä pitkiä päiviä. Laiskottelusta ei ollut tietoakaan, vaikka remonttiin sattui helleviikko ja pojilla oli varmasti kuuma!

Asentajat osasivat myös soveltaa ja reagoida yllättäviin tilanteisiin, ja tarvittavat työkalut olivat valmiiksi mukana. Esimerkiksi pannuhuoneen ja pesuhuoneen välille piti tehdä neljä läpivientiä tiiliseinään, ja lisäksi tilojen välillä oli korkeuseroa. Putket taivutettiin siististi oikeaan korkeuteen.

Hinnasta voi tinkiä, tuotteiden ja työn laadusta ei

En vertaillut juurikaan putkiremonttien hintoja, koska arvostan eniten sitä, että käytettävät tuotteet ovat kestäviä ja työnlaatu on kohdallaan. Olen kuullut ihan riittävästi surullisia tarinoita… Tiesimme senkin, että jos putket ehtivät särkyä, korvauksia on vakuutusyhtiöltä turha anella. Remontti todella kannatti!